|
|
VARO-rekisteri on avattu 2.11.2010 vuosien 2006-2009 osalta. Jatkossa on
tarkoitus avata rekisteriä useamman vuoden ajalta.
Tukesissa on meneillään VARO:n uudistaminen ja sivusto on avattu
väliaikaisessa, pääosin vielä vanhassa muodossa. Hakutulokset näkyvät tällä hetkellä vain VARO-numeroina, mutta
toisaalta tapauskuvauksia voi nyt käydä entistä helpommin läpi tapaussivujen
ylälaidassa olevan ”Seuraava”-painikkeen avulla.
Onnettomuustietojen kerääminen on osa Tukesin valvontatoimintaa. Tavoitteena on
selvittää Tukesin toimialalla sattuneiden onnettomuuksien tapahtumien kulku,
siihen vaikuttaneet tekijät, arvioida seurausten vakavuus sekä löytää keinoja
vastaavien onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Myös toimialalla sattuneita
vaaratilanteita rekisteröidään.
Tietoja käytetään teknisen turvallisuuden toteutumisen ja kehittymisen
seuraamiseen ja arviointiin sekä valvonnan, viestinnän ja kehitys- ja
tutkimustoiminnan kohdentamiseen. VARO-rekisteriä päivitetään jatkuvasti eli
aiempien vuosien onnettomuuksia voidaan myös jälkikäteen lisätä tietokantaan.
Rekisteristä voi hakea tietoja joko sanahaulla raporteista tai tietohaulla
luokittelutiedoista. Mukana on ohje hakutoimintoja varten. Jos tietokannasta
tehdään hakuja tutkimuskäyttöön, on hyvä ottaa yhteyttä VARO-vastaava Tuuli
Tuloseen.
VARO-rekisterin taustaa ja tietoa aineistosta
Lisätietoja VARO-rekisteristä saa tarvittaessa Tukesin VARO-vastaavalta, puh.
010 6052 000. |